Käytiin eilen illalla riehumassa ja päästelemässä höyryjä koirapuistossa. Minä vein molemmat koirat siis sinne joskus puoli kymmenen aikaan illalla. Kun ei ollut muita läsnä. Sinällään hassua, että toivoisin koirilleni koirakontakteja, mutta sitten kuitenkin välttelen näin paljon muita koiraihmisiä. Mutta ongelma nyt lienee lähinnä se, että täällä ei noita täysipäisiä koiraihmisiä tunnu olevan oikein missään. Kaikki väittävät koiriani vihaisiksi, vaikka ne vain haukkuvat, eivätkä käyttäydy mitenkään aggressiivisesti.

Sinällään hassua, että eräs koiraton ystäväni oli kovin huolissaan tästä Papun kolikonpoiminnasta – ettei Papu vain syö niitä vahingossa. Hetken aikaa tuli kyllä kelattua, että miten typeränä se mahtaa oikein koiria pitääkään. Tuli sitten selitettyä, että opetetaanhan esimerkiksi avustajakoirat poimimaan maasta tavaroita, eivätkä ne syö niitä. Joten miksi minun aikuinen, liki seitsenvuotias tempputaituri niitä söisi? Tuosta nuoremmasta koirasta en tiedä, se saattaisi niitä syödäkin. Käyttäytyy se sentään sen verran pentumaisesti vieläkin, vaikka ikää alkaa olemaan lähemmäs kahta ja puolta vuotta. Tai voi tuo tietynlainen pentumaisuus johtua tuon hurtan luonteestakin, sillä tuohan on hyvin paljon emänsä kaltainen olento: täynnä elämänhalua, iloa, ystävällisyyttä ja hellyyttä. Se on todella ihana, rakastava, hellä koira. Oikein pursuaa iloa ja rakkautta. Se jotenkin vaikuttaa siltä kuin kaikki ihmiset ja eläimet ja kasvit ja kivet olisivat toooooooodella ihania. Kaikki on sen mielestä jotenkin niin tavattoman kivaa ja hauskaa. Tosin, tällä hetkellä puuttuvien koira- ja ihmiskontaktien takia se on vähän pelokas ja hämillään. Mutta tuttujen seurassa se on todella varma ja iloinen olento.

(Täysipäiset koira- ja ihmiskontaktit ovat siis tervetulleita! Lähtekää kanssamme vaikka lenkille! Kaupunki on Lahti/Hollola.)

Jospa sitä huomenna saisi vietyä koirat päiväsaikaan hieman pidemmälle tepsuttelulle, kun suurin osa ihmisistä on töissä ja näin. Tosiaan, koirat, eikä vain toista koiraa. Kuten hyvin usein on ollut tapana.

Illalla kuitenkin koirapuistoon, mikäli siellä ei ole ketään ylimääräistä.

Pedon kanssa olen käyttänyt ehdollistamista, positiivista vahvistamista, eli naksutinta. Tuloksia on tullut, mutta ei oikein sen tasoisia kuin toivoisin. Energiaa riittää ja koira kuumenee liian herkästi. Välillä taas ei meinaa syttyä sitten millään ja minä saan olla koko ajan innostamassa ja puhaltamassa ilmaa hehkuvaan hiileen. Perusasento ja sivulle tulo tuottavat huomattavasti ongelmia. En saa koiraa tulemaan perusasentoon sitten millään, aina istuu vinossa, edessä tai takanani. Se ei kai oikein ymmärrä, että mitä haluan siltä. Sikäli on siis pieni tenkkapoo, että miten saisin sen toimimaan toivotulla tavalla, ymmärtämään, että mitä haluan. Korjaamisesta kun ei ole apua – koira on epävarma ja pistää vastaan, kun yritän hyvin hellästi ja rauhallisesti pitää sivulla, oikeassa kohdassa, kun käsken sitä istahtamaan.

Lisäksi Pedon kanssa on ongelmia tuolla ulkosalla, herraa ei kiinnosta namit, eikä lelut. Enkä saa sitä ottamaan kontaktia itseeni sitten millään. Alan jo pikkuhiljaa epäilemään, että mahdetaanko me ikinä tätä vauhtia minnekään kisoihin päästä, kun tuntuu, että koira ei yritä yhtään?

Tuumiskelin tänään, että voisin alkaa viemään noita hurttia pyörällä lenkille. Saisivat purettua ylimääräistä energiaansa, kun ei tunnu pelkkä lenkitys riittävän energian purkuun. Koira pitäisi saada uupumaan lenkillä… ja minä en saa. Millään. Koirat tuntuvat imevän minun energiani itseensä. Sitä mukaa kun minä uuvahdan, koirien into vaan kasvaa. Hassua.

Pyörälenkkejä odotellaan nyt sentään siihen saakka, että jäät on teiltä lähteneet, jotta ei meikäläisellä olisi pää auki heti ensimmäisessä mutkassa. Toki käytän kypärää, mutta nastarenkaita en pyörässäni omista.

Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa.

Tällä hetkellä blogia siis tulisivat tähdittämään Papu ja Peto, ehkä osittain myös Remu, joka siis ei varsinaisesti minun koirani ole, vaan isäni.

Asumme Papun ja Pedon kanssa Lahdessa tällä hetkellä. Todennäköisesti minä olen tämän vuoden puolella myöhemmin muuttamassa Hollolaan ja otan Papun mukaani. Papu kun on enemmän minun perääni. Siis juu, asun äidin ja veljeni kanssa.

Kuvia voi tällä hetkellä löytää vaikkapa Petsiestä:

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=27467
http://www.petsie.fi/pet.php?petid=27468

Kahtellaan, että mitä tästäkin tulee.